Arja Koskelo ei pitänyt Ricosta. Osaksi huono menestys johtunee siitä ettei esiintyminen mennyt ihan nappiin, varsinkaan liikkeitä en saanut esille niinkuin pitäisi. Arvostelun aikana otetusta kuvasta näkyy kuitenkin, ettei Rico ihan pahalta näytä.
Kuvaa klikkaamalla saat näkyviin suuremman version.
Tags: Arja Koskelo, Koiranäyttely

Tiistaina 22. huhtikuuta synnytti kasvattimme Mistdawn Samba (Nella) viisi pentua, kolme urosta ja kaksi narttua. Pentujen isänä on Rico, josta tuli näin ensimmäistä kertaa isä. Vasemmalla juuri otettu kuva tuoreesta isästä ja oikealla kuva Nellasta (klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi).
Nella ja pennut asuvat Johanssonin perheessä Paraisten Gunnarsnäsissä.
2 urospentua ja 1 narttupentu varattavissa. Ota yhteyttä Erjaan GSM 040 7646837.
Pennunostajan tai sijoituskoiran ottajan pitää voida tarjota pennulle runsaasti aikaa ja yhdessäoloa. Pentuja ei anneta koteihin, joissa ne joutuvat jatkuvasti olemaan yksin pitkiä päiviä (8-10 tuntia).

Tässä ensimmäinen kuva yhdeksän päivän ikäisistä pennuista.
Tags: Kultaisennoutajan pennut
Ricon lausunnot tulivat kennellitosta; lonkat A/B ja kyynärpäät 1/1 . Kai niihin pitää olla tyytyväinen, vaikka nollia kyynäristä odotettiinkin. Pitäisihän noilla koirapojan voida elää pitkä, hyvä elämä!
Silmistäkään ei löytynyt perinnöllisiä vikoja.
Lisäys:
Kyynärkuvat lähetettiin tarkastettavaksi kennelliiton eläinlääkäripaneeliin ja paneelin kolmen eläinlääkärin arvio kyynäristä oli 0/1!
Tags: kyynärpäät, Lonkat, terveys
Kasvattimme Winston (M. Modern Jazz) kuoli sunnuntaina 21/10 kahta viikkoa vaille 14-vuoden iässä. Kuvassa Winston pienen cairnsiskonsa kanssa syksyllä 2007. (Klikkaa pikkukuvaa)
Tags: koiran kuolema, vanha koira
Eilen oltiin näyttelyssä Turussa, Metsämäen ravidalalla ja tuloksena oli ERI sekä kilpailuluokan 2. sija. Ollaan erittäin tyytyväisiä
Nyt pidetään varmaan taukoa virallisista näyttelyistä ensi kevääseen ja annetaan Ricon kehittyä ja vahvistua kaikessa rauhassa.
Nurmisen Tuuli otti tämän hienon kuvan.
Oltiin tänään ensimmäisessä näyttelyssä Ricon kanssa. Punainen nauha oli tuloksena, mutta mikä tärkeintä, oli mukava nähdä että poju sopeutui näyttelyhälinään todella nopeasti.
Ja olihan siellä Mirakin. ERI ja ROP veteraani oli tuloksena!