Lauantaina olin Ricon kanssa Forssan kansainvälisessä näyttelyssä, jossa kultaiset noutajat arvosteli Jukka Kuusisto. Rico oli uroksista viides ja sai varasertin. Serti meni edellä olleelle, myös nuorten luokassa esitetylle Boogies Nimbusille.
Sunnuntaina oli vuorossa ryhmänäyttely Raisiossa. Tuloksena nuorten kilpailuluokan 1. ja ERI.
Nyt Rico poistuu näyttelyista “kypsymään” avoimeen luokkaan.
Arja Koskelo ei pitänyt Ricosta. Osaksi huono menestys johtunee siitä ettei esiintyminen mennyt ihan nappiin, varsinkaan liikkeitä en saanut esille niinkuin pitäisi. Arvostelun aikana otetusta kuvasta näkyy kuitenkin, ettei Rico ihan pahalta näytä.
Kuvaa klikkaamalla saat näkyviin suuremman version.
Tiistaina 22. huhtikuuta synnytti kasvattimme Mistdawn Samba (Nella) viisi pentua, kolme urosta ja kaksi narttua. Pentujen isänä on Rico, josta tuli näin ensimmäistä kertaa isä. Vasemmalla juuri otettu kuva tuoreesta isästä ja oikealla kuva Nellasta (klikkaamalla kuvia saat ne suuremmiksi).
Nella ja pennut asuvat Johanssonin perheessä Paraisten Gunnarsnäsissä.
2 urospentua ja 1 narttupentu varattavissa. Ota yhteyttä Erjaan GSM 040 7646837.
Pennunostajan tai sijoituskoiran ottajan pitää voida tarjota pennulle runsaasti aikaa ja yhdessäoloa. Pentuja ei anneta koteihin, joissa ne joutuvat jatkuvasti olemaan yksin pitkiä päiviä (8-10 tuntia).
Tässä ensimmäinen kuva yhdeksän päivän ikäisistä pennuista.